Tukikohtamme
Puattilupi
Kalmalahdella, matkailukeskus Unnukan, kylpylähotelli Vesileppiksen, Leppävirran vierasvenelaiturin ja valtatie 5:n välittömässä läheisyydessä sijaitseva rantamakasiini eli Puattilupi laitureineen on seuramme kotisatama ja tukikohta. Leppävirran kunta vuokrasi aiemmin omistamaansa makasiinia seurallemme 1989-2016, nykyisin vaja on LePS:n omistuksessa.
Leppävirran kunta päätti syksyllä 2015 purkaa heikkokuntoiseksi rapistuneen kunnan omistuksessa olevan rakennuksen alkukesästä 2016 sekä samalla irtisanoi pitkäaikaisen vuokrasopimuksemme. Pursiseura neuvotteli pitkään kunnan kanssa rakennuksen säilyttämisestä. Myös Pohjois-Savon ely-keskus puuttui lausunnossaan asiaan kehottamalla kuntaa säilyttämään korjauskelpoisen perinnerakennuksen. Kunnan ja seuran välisissä neuvotteluissa ei päästy osapuolten kesken sopimukseen eikä LePS voinut ottaa rakennuksen korjauksesta aiheutuvaa taloudellista riskiä kannettavakseen. Puattilupin historiassa nähtiin siis uusi käänne seuran ollessa pakotettu luopumaan Puattilupin käytöstä.
Onneksi keväällä 2017 Meto ry otti rakennuksen vastuulleen aikoen kunnostaa siitä kunnan osittaisella tuella uittoperinnettä vaalivan museon. LePS teki uuden omistajan kanssa yhteistyötä, joten laituripaikat jäivät seuran jäsenille vuokrattaviksi. Vaikka vajan peruskunnostus etenikin ripeästi, museotoimintaa ei koskaan saatu viedyksi ajatusta pitemmälle. Niinpä Meto ry tarjosikin tarpeettomaksi jäänyttä vajaa 2021 LePS ry:lle. Seura onnistui aktiivijäsenten voimin järjestämään ostoon tarvittavan rahoituksen, ja Puattilupi on nyt laitureineen seuran omistuksessa. Syksyllä 2021 seuran talkooporukka jatkoi vajan kunnostamista, tukikohta on taas edustavassa ja käyttökelpoisessa kunnossa pitkälle tulevaisuuteen.
Vieraspaikkoja Puattilupin laiturissa ei ole, mutta läheisessä kunnan Unnukan vieraslaiturissa on maksuton päiväkäynti ja hyvät palvelut: septityhjennys ja juomavesi sekä suihku, pesukoneet, lounasravintola, kahvio ja tehtaanmyymälöitä. Aivan lähellä on monipuolinen huoltoasema ja päivittäistavaratalo, Mansikkaharjun leirintäalue palveluineen, hotellikylpylä Vesileppis, kunnan urheilualue sekä hyvät lenkkipolut.
Korkeasaari
Seuramme saaritukikohta Korkeasaari sijaitsee heti Konnuksen kanavan "yläpuolella". Saaressa on kaksi laituria purje- ja matkaveneille, grillikatos, sauna uimalaitureineen, puuvajat, kuivakäymälät sekä soutuvene. Seuralla on soutuvene myös Konnuksella. Tukikohta on kaikkien jäsentemme käytössä vieraineen.
Saaren kivikkoiseen ja vaikeakulkuiseen maastoon on rakennettu tukevat pitkospuut eri kohteiden välille, joten liikkuminen jopa liikuntarajoitteisille on saaressa helppoa ja turvallista niin päivällä kuin syksyn pimeinä iltoinakin. Kulkuväylät ovat valaistut pimeän aikana. Saareen on rakenteilla kesäkäyttöön tukikohtarakennus.
Seuran tukikohdista on lisää kuvia LePS arkistoalbumissa. Korkeasaareen johtaa Konnuksen kanavalta vuonna 2022 merkitty veneilyväylä. Väylän ulkopuolella ei kivikkojen takia ole turvallista liikkua, mutta saareen voi kulkea karttaan merkittyjä kiviä ja matalikkoja välttäen myös saaren pohjoispuolitse kulkevalta Oravikoskelle johtavalta väylältä.
Tervetuloa myös kaikki Vuoksen vesistön pursiseuralaiset Korkeasaareen. Jäsenet seuroista, joiden kanssa olemme vaihtaneet tukikohta-avaimia, käykää saunomassa!
Seuran pursilippu tai viiri ovat hyviä tunnuksia, mutta varaudu kysyttäessä esittämään myös dokumentti jäsenyydestäsi. Saunalla ja grillikatoksella on ohjeita vierailijoille, ellei isäntäseuran jäseniä ole paikalla opastamassa. Pienen yöpymis- ja saunamaksun voit maksaa kätevästi MobilePaylla (tunnus 85884),käteisellä saunalla olevaan lippaaseen tai pankkisiirrolla. Pankkisiirtolomakkeita löytyy grillikatoksen vihreästä laatikosta. Kiitokset saunamaksusta.
Korkeasaari kuuluu Konnuksen saaristoon, jossa on hyvin rikas luonto ja eläimistö. Saaren pohjoisosa on luonnonsuojelulain perusteella suojeltua aluetta. Kunnioita ympäristöä.
Tukikohta- ja Saimaan alueen pursiseurojen yhteiskäyttösäännöt
- Seuran hallitus on vahvistanut tukikohtiemme käyttösäännöt. Voimassaolevat säännöt voit lukea tästä, tulostuskelpoisen pdf-dokumentin saat ladattua tästä.
- Saimaan pursiseurat ovat sopineet, että yhteistyöseurojen jäsenet ovat tervetulleita vierailemaan toistensa tukikohdissa lukuunottamatta muutamaa vain seuralaisten yksityiskäyttöön varattua kohdetta.
- Jos yhteistyöseuran tukikohta on avaimenvaihdossa, tukikohtaan pääsee oman seuran tukikohta-avaimella. Vierailijat noudattavat tukikohdissa isäntäseuran omien sääntöjen lisäksi yhteiskäyttösääntöjä, jotka voit ladata pdf-muodossa tästä linkistä.